Tätä kirjoittaessani katselen työhuoneeni ikkunasta valkoisena aamuauringossa hohtavaa lumista peltoaukeaa. Lumen alla ovat viime ja edellisellä viikolla kylvetyt härkäpapu ja kaura. Toisella puolella taloa suojaisasta pihapellosta pilkistää hangen alta ensimmäisiä parsan kärkiä. Valkoisen lumen ja juuri koivuihin puhjenneiden vaaleanvihreiden hiirenkorvien kontrasti sotii tuttua luontokuvaa vastaan. ”Jos nyt lähtisin hiihtämään, laittaisin tervaa suksiin”, huikkaa isäntä olohuoneesta. Naurattaa, mutta samalla huolettaa. Ilmasto on muutoksessa ja meidän säämme muuttuvat mukana.
Pioneerit
Sanakirjan määritelmän mukaan pioneeri on aselajin lisäksi edelläkävijä, tienraivaaja ja uudistaja. Aselajia Nikkarin mäellä harjoitti aikanaan pappani, Niilo Nikkari. Minä taas tunnen itseni parsanviljelypioneeriksi. Tai ainakin yritys-erehdys -menetelmä on jatkuvassa käytössä. Pohdin pioneeriuden haasteita taas tänä keväänä kaksi vuotta sitten istutetun ensimmäisen parsamaani äärellä. Rikkakasvien hallintaa varten riviväleihin istutettu nurmi oli levinnyt pääosin myös parsariveihin. Nurmesta piti päästä eroon joko riveissä tai koko pellolla. Erilaisia jyrsimiä, niiden variaatioita, eri traktoreita ja niiden nopeuksia kokeiltiin useampana päivänä. Lopulta ryömintävaihteella edennyt traktori ja modifioitu pikkujyrsin pääsivät jatkoon ja pellosta tuli jokseenkin kelvollinen. Ja ryömivä traktori muuten todella ryömii eteenpäin. Kellotin aikaa yhteen riviin 20 minuuttia. Ja niitä rivejä oli päälle 30. Menihän siinä viikonloppu mukavasti, ryömiessä.
Kylvöillä
Viime viikko meillä meni taas kylväessä. Isäntä äesti s-piikeillä ja lautasilla, minä kylvin. Vanhat isännät hoitelivat täyttövaunua, keräilivät kiviä ja askartelivat pajalla milloin mitäkin. Äitini huolehti ansiokkaasti ruokahuollosta. Haasteita hommien sujuvuuteen aiheuttivat yksi puhjennut rengas, yksi polveensa moottorisahalla sohinut vanha isäntä, jumittunut kylvökoneen pyörävälijyrän akseli ja öljyä vuotava Valtran takapää. Mutta haasteet selätettiin taas yhteisvoimin ja kylvöt saatiin maaliin. Uutena juttuna kokeilimme myös kylän tilojen yhteistä kivenkeruukonetta. Taas yrityksen ja erehdyksen kautta etenemällä saatiin kone heittelemään isoja ja pieniä murikoita kitaansa. Kivisten mäennyppyläiden lisäksi haravoimme koneella vielä tulevat parsa- ja mansikkapellon.
Jännäähän se oli, kun osa pelloista siirtyi nyt luomuun. Kylvin myös kauran alle toistakymmentä hehtaaria viherlannoitusnurmea. Tuntuu, kuin aloittaisi koko viljelyn taas ihan alusta. Vanhojen tapojen ja menetelmien tilalle on löydettävä uusia.
Nyt jäljellä ovat kevään haastavimmat tapaukset: parsa ja mansikka. Tai parsan istutus on jo tuttua ja siihen meiltä löytyy ihan hyvä menetelmä, mutta mansikka toki jännittää. Olen kuivaharjoitellut kastelulaitteiston kokoamista uuden hallin lattialla selvittämällä mikä liitos, mutka ja hana tulee mihinkin väliin. Ensin pitäisi toki lumen sulaa ja pellon vähän kuivahtaa, jotta saataisiin muovit maahan. Istutusta on suunniteltu toukokuun loppuun, jolloin saan myös kaksi urheaa suunnistajaystävääni avuksi.
Tämän(kään) kasvukauden alusta ei kummallisuuksia puutu. Mutta kun aurinko paistaa niin lumi sulaa. Siispä valoisin mielin kohti kesää.
