On se ilmoja pidellyt

Eilen sademittarissa odotti päiväreissulta kotiinpalatessa iloinen yllätys: 26mm sadekuuro!

Se taitaakin olla meillä isoin sade sitten toukokuun. Aika kuivia aikoja olemme eläneet koko kesän. Kaura ja härkäpapu kuivuivat kirjaimellisesti molemmat pystyyn. Kaurat puitiin jo viime viikolla ja nyt kuivurissa pyörii jo ensimmäinen härkäpapusatsi. Uusi papulajikkeemme Louhi ei ole viime vuosina oikein esiintynyt edukseen ilman vettä. Viljelijäkollega lohdutti, että normaalina vuonna se on varmasti hyvä lajike. Pelkään pahoin, että elämme parhaillaan sitä uutta normaalia.

Näiden ääriolojen takana on nyt jo tutkitustikin vanha kunnon ilmastonmuutos, kavereiden kesken ilmaston lämpeneminen liikojen kasvihuonekaasujen johdosta.

Kyrsiinnyin kuivuuteen oikein kunnolla jo kesällä 2018. Silloin päätin, että jotain on tehtävä, jos haluan jatkossakin viljellä. Ennen kaikkea haluan tietysti pelastaa oman nahkani tai siis maatilani. Mutta kuinka ollakaan, siinä sivussa minulla on mahdollisuus pelastaa koko pallo. Päästöjen vähentämiseen pystyy moni, mutta kuinka moni pystyy myös sitomaan kaasuja? Minulla ja muilla viljelijöillä on käsi ylhäällä!

Kaikki lähtee maasta

Mitä meillä sitten on tehty pallon pelastamiseksi ja kaasujen sitomiseksi?

Kaikki lähti liikkeelle, kun ilmoittauduin mukaan Baltic Sea Action Groupin uuteen Carbon Action -hankkeeseen kolmisen vuotta sitten. Hankkeeseen haettiin mukaan pilottitiloja ympäri Suomen uudenlaiseen hiilensidontatutkimukseen. Peltomaata on tutkitttu paljon, mutta eri viljelytoimenpiteiden vaikutuksesta hiilensidontaan ei ole ollut juuri tietoa, ainakaan Suomessa.

Hankkeen myötä myös oma viljelyfilosofiani alkoi muuttua sitä mukaan kun erilaiset sään ääri-ilmiöt kasvukaudella lisääntyivät. Totesin, että muutos on aloitettava nyt eikä myöhemmin. Maanviljelyssä kun lyhin mitattava aikayksikkö on vuosi eikä siinäkään ehdi lyhyen kesän aikana kovin paljon tapahtua.

Kaiken keskiössä on maa. Peltoviljelyssä se ei ole mikään rajattu kasvuympäristö, kuten esimerkiksi kasvihuoneissa, vaan kaikkea muuta. Maahan pitäisi saada sopivasti ilmaa, sopivasti vettä, paljon erilaisia eliöitä, kuten sieniä, bakteereja, matoja sekä niille paljon syötävää eli eloperäistä ainesta. Kaikesta tästä sekamelskasta syntyy hyvä viljelymaa, joka suodattaa liian veden, pidättää vettä kuivina kausina ja sitoo itseensä ilmakehän hiiltä pysyvään muotoon.

Kaikki peltomaat ovat erilaisia ja siksi ei ole olemassa mitään yhtä ja helppoa reseptiä, jolla kaikki pellot saataisiin hetkessä muutettua hiiltä ahmiviksi. Siksi on olemassa esimerkiksi Carbon Action. Olen saanut hankkeen myötä todella paljon uusia ideoita ja esimerkkejä omaan viljelyyni. Itse tutkimus on vielä kesken, mutta odotan jo innolla sen tuloksia oman tilani osalta.

Maan parantaminen oli myös yksi isoimmista syistä, miksi siirryimme luomuun. Luomussa typpilannoitus perustuu apilanurmien luontaiseen typensidontaan. Monilajisten nurmien avulla saan peltomaihin reilusti eloperäistä ainesta ja runsaasti eliöitä. Myös kasvinsuojeluaineiden käytön lopettaminen tekee hyvää maaperäeliöille. Kuivasta kesästä huolimatta ensimmäiset viherlannoitusnurmemme ovat kasvaneet hyvin. Seoksessa on eri apiloita ja eri heiniä sekä mausteena vähän hunajakukkaa, mesikkää ja sikuria. Monipuolisella seoksella lisätään myös monimuotoisuutta sekä maan alla että maan päällä.

Toinen iso askeleemme hiilensidonnassa on ollut aluskasvien viljely. Aluskasvi kylvetään viljelykasvin alle ja kun viljelykasvi puidaan, aluskasvi saa tilaa kasvaa ja pelto pysyy vihreänä myös sadonkorjuun jälkeen. Meillä kasvaa tänä vuonna aluskasveja koko puitavalla peltopinta-alallamme, eli kauran ja härkäpavun kavereina. Lajeina on italian raiheinää, valkoapilaa, sikuria ja hunajakukkaa. Kokemukset ovat kuivuudesta huolimatta hyvät. Puinnin jälkeen pellot ovat jääneet vihreiksi.

Viikko sitten puidulla kaurapellolla vihertävät nyt valkoapila ja italian raiheinä.

Vähemmän hiiltä taivaalle

Se sidonnasta. Siinä ollaan hyvässä vauhdissa, mutta vasta alussa, koska maassa muutokset tapahtuvat hitaasti, luonnon tahdissa.

IPCC:n tuoreimmn raportinkin mukaan ilmastonmuutoksen torjumisessa olennaisinta on fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen eli toisin sanoen öljyn, kivihiilen ja maakaasun.

Kasvinviljelytilana meillä kuuluu aika vähän sähköä, mutta jonkin verran polttoaineita kuivurilla ja traktoreissa. Rakennusten lämmityksissä meillä on käytössä maalämpöjärjestelmät, sekä asuintalossa että maatilakorjaamolla ja hillopajalla. Ne olivat kalliita investointeja, mutta ovat osoittautuneet erittäin energiatehokkaiksi. Samalla lämpiää myös käyttövesi. Sähköä varten minulla on seuraavana investointilistalla aurinkopaneelit maatilalle. Niillä saisin kätevästi katettua etenkin kesän marjakylmiön kuluttaman sähkön.

Kuivurin ja traktoreiden polttoaineiden käytölle ei ole tällä hetkellä olemassa meidän tilalle kustannuksiltaan mahdollisia korvaavia vaihtoehtoja. Luomuun siirtymisen myötä kuitenkin meidän vuosittainen kylvettävä ja puitava peltopinta-ala pienenee viherlannoitusnurmien vuoksi. Näin ollen säästynee myös polttoaineita tilatasolla.

Maanviljelyssä on työnä sekin hyvä puoli, että yksityiselämän fossiilipäästöt jäävät aika vähiin: kuljen 200 metrin työmatkani pyörällä tai potkukelkalla.

Yhdessä voimme onnistua

Ilmastonmuutoksen torjumisessa on mielestäni ennen kaikkea kyse siitä, että puhallamme kaikki yhteen hiileen (hehheh). Toisin sanoen perustamme toimenpiteet tutkittuun tietoon ja toimimme sen mukaan. Meillä maanviljelijöillä on paljon pelissä, koko elinkeinomme ja elämäntyömme. Ilmastonmuutos vaikuttaa meihin eniten, mutta me pystymme myös tekemään paljon sen torjumiseksi ja niinhän me olemme tehneetkin. Ruuantuotannon jatkuminen vaikuttaa kuitenkin myös meihin kaikkiin niin kauan kuin meidän kaikkien on syötävä. Vaikka tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta, uskon, että positiivisuudella ja yhteistyöllä pärjäämme.

Hiilensidonta mielessä kohti uutta kasvukautta!