Tätä kirjoittaessa ikkunasta näkyvä peltoaukea säihkyy auringon valossa niin että silmissä kipunoi. Meillä maatilalla on alkuvuosi mennyt toipuessa edellisestä vuodesta. On täällä joka päivä hommia pakerrettu eteenpäin, mutta on myös hiihdelty ja lepäilty. Hilloja on keitetty ja viety kauppoihin joulun jälkeenkin. Alkuvuoden isoin saavutus oli sekä hillopajan että maatilaverstaan suursiivous. Molemmista lähti kaikki turha roina pois ja jäävät roinat saivat omat paikkansa. Kyllä nyt on ilo keittää ja hitsata!
Alkuvuoden hommiin kuuluu aina edellisen vuoden perinjuurinen perkaaminen. Viime viikkoina olen levitellyt vuoden euroina, kappaleina ja kiloina excelin välilehdille. Eri vuosien saavutuksia on mukava vertailla keskenään ja yrittää ottaa onkeensa. Menneiden muistelun jälkeen naputan taulukoihin tulevan kesän suunnitelmat. Ne joko toteutuvat tai sitten eivät, kesä ja sää näyttävät.
Palataan vielä hetkeksi viime kesään ja pellon pientareelle. Meillähän oli taas aika kuivaa, seitsemäs vuosi peräkkäin. Keväällä oli ilo tutkailla tilan historian ensimmäisiä talvehtineita syysrypsejä. Kasvusto jäi jo kylvön jäljiltä paikoin harvaksi, mutta talvehti oikein mainiosti. Huiskin vielä keväällä sille luomuravinteita ja toukokuun lopussa saimmekin ihastella ja tuoksutella upeaa rypsin kukintaa. Kukinta tosin loppui aika lyhyeen toukokuun lopun helteessä. Helteestä puheenollen… Se ei oikein tehnyt kuivan alkukesän kanssa hyvää millekään kasville. Meillä siitä kärsivät erityisesti mansikka ja parsa. Mansikka kukki vaikkei ollut vielä edes toipunut talvesta ja parsan satokausi loppui parin viikon jälkeen kuin seinään.
Härkäpapuakin meillä kylvettiin. Kylvö ei oikein onnistunut ja valittu muokkaustapakin osoittautui vääräksi. Pavusta tuli liian harva ja luomussa se tarkoittaa sitä, että oheiskasveilla oli reilusti tilaa temmeltää. Ikävintä oli katsella loppukesästä lyhyenläntiä pavun rankkuja valvattien ja ohdakkeiden seassa. Pavun puintiin lähdin mieli aika maassa. Uskomatonta minkä määrän kasvimassaa vanha Sampo-vanhus kesti syödä sisäänsä. Vain kerran puintikela jumahti, kun laskin alamäessä liian kovaa vahvaan ohdakepesäkkeeseen. Tunti siinä ronkittiin sitkaita varsia kelan ympäriltä pois ja sitten kela hurahti taas pyörimään. Uskomattominta pavun puinnissa oli kuitenkin puitu satomäärä. Kuivauksen jälkeisen ynnäilyn perusteella se oli kuitenkin ihan kohtalainen. Kasvustoon ja kesään nähden jopa hyvä. Ensi kesän pavun kylvöille aiotaan oppia virheistä ja saada kunnon ropina Sampon leikkuupöydälle.
Puinnithan meillä alkoivat viime kesänä jo heinäkuun puolivälissä. Silloin oli syysrypsi valmista ja sitä olikin ilo puida. Paikoin kasvusto oli ihan todella hyvää ja hento ripinä täytti puimurin hytin. Paikoin oli kuitenkin harvaa ja siellä oli viihtynyt myös eräs ei-niin-toivottu kasvi, linnunkaali. Ei siinä muuta, mutta linnunkaalin pieni heinän siementä muistuttava siemen ei sitten lähtenytkään puidessa rypsin siemenen seasta mihinkään. Onneksi kuivurin esipuhdistaja puhalsi siitä suuriman osan pois, kun siemeniä pyöritti kuivurissa riittävän pitkään.
Siiloon saatiin siis vaihtelevalla menestyksellä rypsiä ja papua, mutta entäs se mansikka sitten? No, siitä ei ole viimekään kesältä mitään menestystarinaa kerrottavana. Kevään helle sekoitti koko mansikan kasvun ja se tosiaan kukki ennen kuin ehti kasvattaa talven jäljiltä juuria tai lehtiä. Vaikka sitä kasteltiin ja lannoitettiin, ei sato ollut kummoinen. Itsepoiminta jouduttiin jättämään käytännössä kokonaan pois ja kovin monia laatikoita ei päivittäin saatu myytävää. Maku oli auringon ansiosta kyllä erinomainen. Kyllähän se masensi, että myytävää ei tullut. Samalla syntyi päätös, että mansikka saa meidän osalta jäädä tähän. Viiden vuoden kokeilu näytti, että mansikka on liian vaativa ja työläs kasvi tilan nykyiseen tuotantoon. Olen kuitenkin iloinen, että uskalsin kokeilla sen viljelyä. Olihan se aivan uusi maailma kaikkeen aiempaan verrattuna. Ja oli ihana tutustua kaikkiin niihin satoihin asiakkaisiin, jotka meillä viiden vuoden aikana poikkesivat. Kun seitsemän vuotta sitten aloitin kokopäiväisenä viljelijänä, minulla oli olo, että aikaa ja voimia tehdä asioita tilalla on rajattomasti. Mansikan kohdalla se raja ja voimat kuitenkin tulivat vastaan.
Tulevana kesänä meillä kylvetään kauraa, härkäpapua ja rypsiä ja kerätään parsaa. Keitän myös edelleen meidän tuttuja hilloja, mutta jatkossa niiden mansikat viljellään Tuloiselan marjatilalla, naapurikylässämme.
Tässä vaiheessa talvea sitä usein miettii, miltä se tuntuu sitten kun voi lähteä ulos ovesta pelkässä T-paidassa. Kohta sen taas tietää.
Saara
