Heräsin tänä aamuna painajaiseen, jossa ajoin puimurin leikkuuterän salaojakaivon kanteen. Äkkipysähdyksen jälkeen huomasin unessa, että ilman pysähdystä olisi puimurin kyljessä sojottanut säiliön tyhjennystorvi osunut sähköpylvääseen. Kumpaakaan ei ole (toistaiseksi) vielä oikeassa elämässä tapahtunut. Unen pellolla ei ole ajamassani kohdassa salaojakaivoa eikä lähimain edes sähköpylväitä. Herättyäni mietin, mistä puintiuni oli ilmestynyt alitajuntaani. Ehkä se oli viime viikon hiihtolenkillä nenään tulvinut ensimmäinen kevään haju. Kevään haju ei oikeastaan ole edes haju, vaan tunne keväisestä kosteudesta ilmassa. Se on ensimmäinen lupaus lumien sulamisesta ja uudesta kasvusta.
Meillä on täällä Nikkarin mäellä elelty aika rauhallisia aikoja alkuvuosi. Joulukuu tuli taas keitettyä ja myytyä hilloa liukuhihnalla ja alkuvuoden tilausten jälkeen tahti on onneksi hetkeksi hidastunut. Rekallinen luomukauraa lähti helmikuussa Lahteen Fazer myllylle ja sen innoittamana olen taas täyttänyt monta Excelin laskentataulukkoa viime kasvukauden lukemilla. Lukujen ja satojen valossa viime kesä oli peltopuolella ihan hyvä. Tuli satoa ja hintakin on ollut luomukauralle oikein hyvä ja härkäpavulle ihan kohtalainen. Nyt jännitetään, millaiset syysrypsikasvustot hangen alta paljastuvat ja ennen kaikkea, säilyvätkö ne hengissä kasvukauden alkuun asti. Meillä on yksi rypsimaa tässä talon ympärillä ja odotan jo kovasti, että joka ikkunasta näkyisi toukokuun lopussa häikäisevän keltainen pelto.
Viime kesänähän meillä ei sitten enää viljelty eikä poimittu mansikkaa. Päätös marjanviljelyn lopettamisesta oli näin kesän jäljiltä arvioituna oikea. Hommia riitti joka päivälle näinkin, mutta nyt ehkä ehti vähän panostaakin viljelyyn pelkän tulipalojen sammuttamisen sijaan. Lisäksi syksyllä saatiin hyvälle mallille tilan yhden vanhimman rakennuksen korjausurakka. Vanha hirsinen paja sai vihdoin uuden katon, ikkunat ja vuorilaudat. Tehtävää jäi vielä tulevillekin kesille, mutta kun ulkopuoli on nyt kunnossa, seisoo punamultainen hirsivanhus ryhdikkäänä ainakin seuraavat sata vuotta. Nyt talvella olen nikkaroinut hallissa siihen vinopaneelisia pariovia. Rungot ovat valmiit ja paneelit pohjamaalattu. Seuraavaksi käännän sahan 45 asteen kulmaan ja alan paukuttamaan paneeleita kiinni.
Kun mansikkahommat jäivät, vapautui minulle vähän lisää aikaa kalenterissa ja ennen kaikkea lisää tilaa pään sisällä. Sitä lisäaikaa olen käyttänyt viime keväästä lähtien yhteen intohimooni eli kirjoittamiseen. Olen kirjoittanut vapaana toimittajana nyt useita erilaisia juttuja maatalouden ammattilehti Maatilan Pellervoon. Lehtijuttujen ja haastatteluiden teko on ollut aika jännittävää, mutta myös tosi innostavaa. Kirjoittaminen tässä viljelyn ohella on ollut oma haaveeni jo siitä lähtien kun olin melkein 15 vuotta sitten kesätoimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa. Nyt siihen tuli viime vuonna mahdollisuus ja rohkenin tarjota juttuideoitani eteenpäin. Kirjoittamista haluaisin ehdottomasti jatkaa ja myös kehittyä siinä. Tulevalle keväälle ja kesälle on taas muutama kiva juttuaihe tekeillä.
Viljelijän työssä vuodenajat tuntee ja kokee osana arkea todella vahvasti. Ne rytmittävät päiviä ja mieltä. Oma suosikkini on ehdottomasti kevät, kun koko kasvukausi on edessä ja kaikki satopotentiaali on vielä kylvettävässä jyvässä. Mutta kun vuoden kiertoa ajattelee, oikeastaan aina vallitseva vuodenaika on siihen hetkeen juuri se paras aika. Se tekee elämästä aika mukavaa.
Aurinkoista kevään odotusta!
