Mansikkarivit makoilevat vielä hangen alla, vaikka kevätaurinko häikii ja tintin laulavat jo kuusen latvassa. Ei ehkä uskoisi, mutta ensimmäiset mansikat kypsyvät jo kolmen kuukauden päästä!
Tuleva kesä on meidän kolmas mansikkakesä. Täytyy myöntää, että vaikka tätä viljelyä on opiskeltu pitkän kaavan mukaan ja käytäntöäkin on takana jo yli kymmenen vuotta oli mansikanviljelyn aloittaminen aika iso loikka. Varsinkin, kun samalla koko tilan viljelyfilosofia muuttui luomuksi ja sitä myöten kaikki työtavat menivät uusiksi.
Viljelyn lisäksi iso uusi asia oli tietysti myös mansikan sadonkorjuu ja myynti. Viljoilla sadonkorjuun haastavin asia on jännittää, mikä laakeri tai hihna vanhasta Samposta tänä syksynä paukahtaa. Onko varaosa kallis ja saadaanko se itse korjattua. Yleensä on aika kallis, mutta saadaan itse korjattua, koska meillä on kaksi 30 vuotta samaa Sampoa korjannutta vanhaa isäntää talossa.
Mansikalla sadonkorjuun tekevät poimijat. Ovat he sitten meillä töissä tai itsepoimijoita. Ukrainan sota muutti meidän poimijatilanteen aika radikaalisti. Viime kesänä meidän tutut poimijat olivat Suomessa pakolaisina perheidensä kanssa. Asiat saatiin järjesteltyä ja mansikatkin tulivat poimittua. Iloksemme he pääsivät syksyn tullen oman elämän alkuun täällä Suomessa ja osa sai vakituista työtä.
Tulevalle kesälle poimijoiden saaminen töihin on ollut haastavaa. Tästä johtuen olen rekrytoinut poimijoiksi ennen kaikkea paikallisia nuoria ja aikuisia. Mikä hienointa, minulla on nyt jo kourallinen rohkeita nuoria ja muutama aikuinen työntekijälistoilla. Lisää väkeä kuitenkin vielä mahtuu joukkoon. Tavoitteena on, että jos poimijoita olisi reilummin ei fyysisesti rankka poimintatyö kävisi kellekään turhan raskaaksi. Työpäivän voisi pitää lyhyehkönä, jolloin työintokin säilyisi varmasti paremmin.
Jos siis parin kolmen viikon intensiivinen, mutta varmasti mansikanmakuinen kesätyö kiinnostaa, ole rohkeasti yhteydessä allekirjoittaneeseen. Työ alkaa todennäköisesti juhannuksen jälkeen ja kestää 2-3 viikkoa.
Painotus itsepoimintaan
Haastava poimijatilanne on ollut aika stressaavaa. Se ei maailmantilanteesta johtuen varmasti muutu yhtään sen helpommaksi ainakaan lähivuosina. Siksi olen suunnitellut, että mansikanviljelymme painottuu tulevaisuudessa ennen kaikkea itsepoimintaan. On ollut ilo huomata, kuinka innokaat itsepoimijat ovat löytäneet meidän tilan jo näinä kahtena edellisenä kesänä. Mansikkarivien väleissä on ollut perheitä, nuoria, eläkeläisiä ja oikeastaan ihan kaikenlaisia ihmisiä. Jotkut viihtyvät monta tuntia kun taas jotkut hakevat vain syönti- tai kakkumarjat. Paras palkinto itselle on tietysti se, kun samat ihmiset tulevat uudestaan joko vielä samana kesänä tai seuraavana. Silloin voi ajatella, että on onnistunut jossain.
Meidän etuja itsepoimintatilana on ainakin se, että meidän mansikkapellot ovat aivan tilan pihapiirissä. Meillä on myös leveät rivivälit, väleissä mukava nurmi ja muutenkin idyllinen maalaismiljöö. Suunnistajana piirsin mansikkapellostamme tietysti myös kartan vanerille ja maalasin sen liitumaalilla. Kartan avulla pysyn kärryillä, mistä rivistä on poimittu ja milloin. Näin pyritään kaikille itsepoimijoille tarjoamaan aina sellainen rivi, jossa olisi reilusti poimittavaa. Ja tietysti mansikan ehkä tärkein ominaisuus, maku, on meillä ollut asiakaspalautteen perusteella kohdillaan kahtena edellisenä kesänä. Luomumansikka on makea ja huoleton syödä.
Tulevana kesänä meillä on edellisiä kesiä enemmän mansikkaa viljelyssä, joten itsepoimijoitakin mahtuu reilusti enemmän. Mansikan poiminta on siinä mielessä helpompaa kuin metsämarjojen, että niitä ei tarvitse ensin etsiä. Marjat löytyvät suorasta rivistä ja ämpäriki täytyy aika nopeasti. Tervetuloa siis heinäkuun alkupuolella meille mansikanpoimintaretkelle!
Tyyntä kevään edellä
Myöhäiseksi venyvät keväät koettelevat viljelijän kärsivällisyyttä. Kun kalenteri vaihtuu huhtikuuksi, tulee aina sellainen olo, että pitäis päästä jo. Nimittäin pellolle. Ainakin pitäisi alkaa jo virittelemään koneita. Maatilan pihassa on kuitenkin vielä komea hanki, joka aurinkoisista päivistä huolimatta tuntuu sulavan etanavauhdilla. Ei sinne hankeen voi vielä ruveta äestä, jyrää ja kultivaattoria peruuttelemaan.
Tänä keväänä tosin tuntuu, että saatan käydä itsekin vähän hitaammalla tahdilla. Oma aika ja aivokapasiteetti on ollut talven aikana suunnattu hyvin pitkälti hilloihin. Nyt pitäisi kääntää keskittyminen viljelyjuttuihin ja alkaa viritellä itseään kasvukauden mittaiseen maratoniin. Ensimmäinen sadonkorjuukin koittaa aika pian, kun parsat puskevat pintaan toukokuun lopussa. Sillä aikaa kun lumet sulavat, voisi lämmittelynä vielä nikkaroida pari linnunpönttöä ja huoltaa traktorit. Kevät on kuitenkin (lumesta huolimatta) viljelijän parasta aikaa!
Saara
