ohran oraat pilkistävät maasta

Kohti luomua

Tästä kasvukaudesta on tulossa erilainen kuin aiemmista. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani vihjaisin, meillä on nyt aloitettu siirtyminen kohti luomua. Koko tila siirtyy luonnonmukaiseen tuotantoon tämän ja ensi vuoden aikana.

Siirtymiseen tänä keväänä ajauduin maatalouspolitiikan päätösten viemänä. Uusia luomusitoumuksia kun voi tehdä todennäköisesti enää vain tänä vuonna ja seuraavan kerran uuden EU:n ohjelmakauden alettua ehkä vasta vuonna 2023. Tieto tämän vuoden mahdollisuudesta tuli vasta joskus viime vuoden lopulla, kun minulla oli jo lato täynnä lannotteita ja muutenkin viljelysuunnitelmat laadittu siltä kantilta, että siirtyminen on mahdollista vasta vuosien päästä. Päätin kuitenkin pitkän jahkailun jälkeen tarttua tilaisuuteen jo nyt ja lähteä luomun tielle. Normaalisti luomutuotantoon siirtyminen vaatii kaksi siirtymävuotta, mutta esimerkiksi pitkäikäisellä parsalla siirtymävuosia vaaditaan kolme. Mutta kaikkien siirtymävaiheiden jälkeen, vuonna 2023, kaikki tilan pellot pitäisivät olla luomua.

Mitä luomu on?

Luonnonmukainen viljely tarkoittaa viljelyä ilman kemiallisia torjunta-aineita sekä lannoitteita. Ja jotta tuotanto on virallisesti luomua, sen on oltava myös valvottua. Kaikki luomutilat ja pellot kuuluvat siis myös luomuvalvontaan, joka tarkoittaa että tilalla käy luomuvalvoja kerran vuodessa tarkastamassa, että kaikki pellot, paperit ja tuotteet ovat luomuehtojen mukaisia.

Äsken mainitsemani siirtymävuodet taas tarkoittavat, että silloin viljellään jo luomumenetelmillä, mutta korjattavaa satoa ei saa vielä myydä luomutuotteena. Normaalisti siis luomutuotteita voi korjata pellolta vasta kolmantena vuotena siirtymisestä.

Uusia ratkaisuja

Tie tähän siirtymispäätökseen on ollut aika pitkä. Suoritin ensimmäiset pakolliset luomukurssipäivät jo kuusi vuotta sitten. Siitä asti olen jahkaillut ja pähkäillyt omia viljelykäytäntöjäni ja menetelmiäni. Etsinyt suuntaa ja haistellut eri mahdollisuuksia. Hämäläisella harkinnalla vuosien empimisen jälkeen ajattelin tänä talvena, että nyt tai ei koskaan. Ison sysäyksen luomun suuntaan antoivat myös pari viime kesää. Oli kuivaa ja hitonmoisia vaikeuksia rapsikuoriaisten kanssa. Torjunta-aineiden ruiskutuksilla ei ollut mitään tehoa vaan päinvastoin tuhosin varmasti myös kaikki hyötyeliöt peltoekosysteemistä. Kemialla ei ole vastausta kuivuuden tai märkyyden kestävyyteen. Niistä selviämiseen vaikuttaa kaikista eniten maan hyvä kasvukunto. Ja siihen en mielestäni tavanomaisella viljelyllä pysty vaikuttamaan riittävästi.

Monimuotoisuuden lisääminen on yksi viljelyni tavoitteista ja luomu antaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Multavampia peltoja

Peltojen kasvukunnon parantaminen onkin yksi ja ehkä isoin luomuun kallistumiseni syistä. Meillä on hyviä viljavia maita, lohkot kohtuullisen kokoisia ja muotoisia ja maalajitkin ovat pääosin hyviä. Mutta kasvukunnon heikentymisen olen huomannut jo tällä lyhyellä kymmenen vuoden viljelijäurallani. Orgaaninen eli eloperäinen aines vähenee ja kasvukunto heikkenee. Viime keväänä äestäessäni talomme alapuolista peltoa tuntui kuin olisin yrittänyt saada asvaltista hyvää kylvöalustaa. Tavanomainen viljelyni on perustunut käytännössä täysin kemiallisiin lannoitteisiin. Hyvää kasvukuntoa olen yrittänyt edistää monipuolisella viljelykierrolla, kevennetyllä muokkauksella ja laajalla kasvivalikoimalla. Rapsi on kiertänyt joka lohkolla, on ollut syysviljoja, kuminaa ja härkäpapua. Varmasti nämä ovat osaltaan auttaneet, mutta eivät riittävästi. Luomussa maan kasvukunnon heikentyminen on mahdollista kääntää sen parantumiseksi viherlannoitusnurmella, orgaanisilla lannoitteilla ja maanparannusainella.

Maan kasvukuntoon ja sen parantumiseen liittyy myös osaltaan kasvinsuojeluaineista luopuminen. Näen että monimuotisempi ympäristö on kestävämpi kuin torjunta-aineilla yksipuolistettu. Tämä pätee sekä maan päällä että alla. Luonnon ekologia toimii vahvasti peltoviljelyssäkin.

Olen myös iloinen, että luomun myötä minun ei tarvitse enää läträtä kasvinsuojeluaineiden kanssa. Aineet ovat toki testattuja ja käyneet läpi kovat riskiarvioinnit, mutta silti, ne eivät ole mitään syötäviä litkuja ja jauhoja. Ja kun punnerran vähäisten hiihtokilometrien heikentämillä käsilläni 20 litran glyfosaattikanisteria rinnankorkeudelle, jotta voisin lorauttaa sisällön ruiskun tankkiin, aina sieltä jotain roiskuu, yleensä naamaan. Ruiskuttaminen työnä on kyllä mukavaa, startata traktori alkukesän tyyneen aamuyöhön ja seurata samalla luonnon heräämistä. Mutta ehkä kesäistä aamua voisi ihailla vähän terveellisemminkin.

Näitä kotieläimiä on tarkoitus tulevina vuosina lisätä, reilusti.

Ekologia edellä

Luomussa on paljon hyvää, mutta myös kankeita ja byrokraattisia koukeroita. Tulen varmasti kiroamaan luomuun siirtymistä, useampaankin kertaan, kun valvatti valtaa kauramaan tai juolavehnä tukehduttaa härkäpavun. Toisaalta tulen varmasti myös huomaamaan sen olleen oikea valinta pitkässä juoksussa, kokonaisuuden kannalta. Ennen kaikkea luomuun siirtyminen vaatii opettelua ja uusia ajatusmalleja. Kasvinsuojeluainekataloogien tutkimisesta on siirryttävä tutkimaan maaperätiedettä tai ympäristöekologiaa. Ja ennen kaikkea omia peltoja, maan päälta ja alta.