Armollinen pimeys

Maanviljelijän työssä saa harvoin mitään täysin valmiiksi. Aina jossain nurkan takana odottaa joku uusi tekemätön homma. Nyt eletään kuitenkin sitä aikaa viljelijän vuodesta, kun jotain on myös valmiina. Kasvukausi on nimittäin ohi. Peltotyöt on taputeltu ja koneet pääosin pesty ja aseteltu katon alle. Viimeisenä peltohommien jäänteenä sain kuivurinkin vihdoin siivottua syksyn kuivauksien ja ensi kesän kylvösiemenen lajittelun jäljiltä. Olo on siis huojentunut ja hieman jo hengähtänytkin.

Varsinkin tänä syksynä olen huomannut, että marraskuinen pimeys ei minua oikeastaan häiritse. Se tuntuu ennemminkin aika mukavalta ja armolliselta. Kun on koko kesän säntäillyt menemään lähes kaiken valoisan ajan päivästä, tuntuu levolliselta, että pimeys antaa luvan lopettaa työt ihan inhimilliseen aikaan. Eikä täällä ison peltoaukean laidalla usein oikeastaan edes ole ihan säkkipimeää, ei edes lumettomassa marraskuussa. Jos kuu pääsee vähänkin paistamaan, vaikka puolikkaanakin, on ulkona heikko ja kelmeä valo. On tosin niitäkin pilvisiä iltoja, kun joutuu kulkemaan 200 metrin matkan pajalta kotiin vanhan kuusikon läpi pelkän korvakuulon varassa otsalampun unohduttua. Kun kenkien rahina soratiellä loppuu, ollaan joko ojassa tai lammessa.

Kasvukauden tilinpäätös

Asiantuntijoiden mukaan viime kesä oli sääolojen puolesta kuin ilmastonmuutoksen oppikirjasta. Ensin oli aika aikainen kevät ja kuivaa. No meillä kylvettiin. Sitten tuli pitkä takatalvi ja kylvösten päälle satoi muun muassa 11. toukokuuta viiden sentin hanki. Sitten kun selvittiin takatalvesta ja härkäpapu ja kaura pilkistivät toukokuun lopussa pintaan alkoi helle ja kuiva jakso ja kaikki kasvit huusivat vettä. No huutoon vastattiin, tosin sadon kannalta vähän liian myöhään, kun heinäkuussa alkoi sataa. Sateesta innostuneena kaura kasvatti ennätykselliset jälkiversot ja jo tuleentumassa olleet keltaiset kaurapellot muuttuivat taas vihreiksi. Puintikausikin oli haastava. Kun ei pitänyt sataa, jostain ilmestyi tumma pilvenlämpäre ja ravautti mukavan kuuron puimurin ja viljelijän niskaan. Kuivuri hurisi yötä päivää, jotta saatiin taas kärryt ja kaatosuppilo tyhjiksi seuraava sateiden rakoa ja puintia varten.

Nopeasti sitä kuitenkin haasteet unohtuvat. Nyt minulla on oikeastaan viime kesästä päällimmäisenä mielessä, että pavusta ja kaurasta tuli ihan hyvä sadot ja mansikka ja parsakin kasvoivat hyvin. Ajatukset on suunnattu jo ensi kesää kohden.

Ja se ensi kesä onkin sitten taas hyppäys uudelle tasolle, Nikkarin Maatila 2.0. Koko tilaa viljellään luomusti ja parsasta ja mansikasta korjataan ensimäiset sadot. Jännittää tosi paljon, mutta ihan hyvällä tavalla. Tiedän, että molemmat sekä mansikat että parsa tulevat olemaan todella hyviä tuotteita, joita on ilo myydä.

Hillosesonki käynnissä

Nyt kasvukauden kiireiden ja väsymyksen helpotettua on pikku hiljaa ehtinyt perehtyä myös hilloihin. Hillojen keittohan alkoi meillä hiljalleen elokuussa ja viime viikolla keitin valmiste-eränumeroiden perusteella jo 13. padallisen. Myynti kaupoissa on lähtenyt myös käyntiin pikku hiljaa ja vaiheittain. Kun Ollilan Marjatilan hillot ovat kauppojen hyllyiltä vähentyneet, tilalle on tullut meidän hilloja. Uusimpana alkoi viime viikolla yhteistyö Kotitila.fi -myymälän ja verkkokaupan kanssa Helsingissä. Meidän hilloja löytyy myös 1.12. avautuvassa Kinnarin tilan joulupuodista Hollolasta sekä asikkalalaisen Design By Pinjan jouluisista lähituotepaketeista.

Nyt marraskuisen aamun pimeys vaihtuu ikkunan takana hiljaksiin aamun kajoksi. On aika lähteä ruokkimaan kahdella kissalla hiljattain täydentynyt eläinlauma navetassa.

Rauhallista ja turvallista joulun aikaa kaikille!