Lähtölaskenta käynnissä

Katselen ikkunasta peltoaukean yli lentäviä hanhirivistöjä. Näyttää kuin niillä olisi kova kiire jonnekin. Vanhaa lehmätarhaa täplittävät jo leskenlehdet ja Pulla-kissa harjoitteli pihassa västäräkin väijymistä. Lintu tosin lähinnä härnäsi kissaa lennähtämällä aina vain vähän kauemmas metsästäjästään. Kevät, se on täällä.

Samoin kun luonto herää keväällä, herää myös viljelijä talvihorroksesta. Viime vuoden analysointi ja tulevan suunnittelu on ohi ja on aika antaa palaa. Työtahti kiihtyy, päivät pitenevät ja päästään itse asiaan eli pellolle. Keväällä sääennuste alkaa taas kiinnostaa. Pylväitä ja käyriä vahdataan päivittäin muutamastakin eri sääpalvelusta. Lumen sulamisesta alkaa varsinainen lähtölaskenta. Se, koska traktorilla pääsee ensimmäiselle pellolle on monen tekijän synteesi. Pellon pitää olla riittävän kuiva, maan mielellään lämmin ja sääennusteen suotuisa. Ja jotkut meistä viljelijöistä vain ovat hätäisempiä kuin toiset. Meillä kaasua painetaan mielummin etukenossa kuin jälkijunassa. Varsinkin, jos naapuripellolla jo näkyy äestystraktori.

Nyt eletään siis mielestäni viljelijän vuoden jännimpiä hetkiä. Kohta se taas alkaa ja sitten sitä mennään lokakuuhun asti enemmän tai vähemmän täydellä kaasulla. Koska aikaa on rajoitetusti ja työtä paljon, myös tehokkuus paranee. Toisaalta myös priorisointi lisääntyy rajusti. Tärkeimmät työt hoidetaan ensiksi ja vähemmän tärkeät vasta sitten tai ne siirretään myöhemmin määriteltävään aikaan. Oma piha ja puutarha hoidetaan vasta peltojen jälkeen. Siksi kasvimaalla saattaa olla joskus valvatti tai ohdake poikineen eikä uusia perunoita tule vielä juhannukseksi.

Kuluva kevät on toistaiseksi kulunut omalta osaltani lähinnä hillokauhan varressa. Viimeiseen kuukauteen on mahtunut parikin isoa hillotilausta, joka on tarkoittanut hillonkeittoa joka päivä. Keitot jatkuvat vielä ensi viikon, jonka jälkeen toivon pääseväni jo kylvöjen valmistelun pariin. Kevääseen ja kesään liittyy muutenkin paljon uutta ja ihmeellistä. Koko tilamme on nyt luomun siirtymävaiheessa eli pelloilla ei käytetä enää kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Lisäksi luomun jokavuotisen valvonnan vuoksi paperityöt ovat lisääntyneet kun kaikki tekemiset on dokumentoitava.

Ehkä luomuakin enemmän tänä kesänä kuitenkin jännittää parsan ja mansikan ensimmäinen sadonkorjuu. Tuleeko satoa, kuinka paljon, saadaanko se korjattua, ostaako niitä kukaan? Ensimmäisessä mansikkapainajaisunessani oli ensimmäinen sadonkorjuupäivä, ihmisiä tuli ostoksille ja itsepoimimaan eikä meillä ollut mitään valmiina. Ei opasteita, ei vaakoja, ei marjalaatikoita ja taistelin ikuisuuden kortinlukijan kanssa. Jännityksestä huolimatta odotan silti parsaa ja mansikkaa innolla. Uusien kasvien viljely ja niiden sielunelämän opettelu on viljelijän työn parhaita puolia. Lisäksi on hienoa päästä myymään omia tuotteitaan suoraan ihmisille ja saada samalla myös palautetta suoraan.

Nyt siis vielä viimeiset hillopadalliset purkkeihin, purkit lavoille ja sitten pellolle!